Yrittäjyys muuttuu liiketoiminnan kehittyessä, ja vastaavasti liiketoiminnan skaalautuminen myös edellyttää, että yrittäjä on valmis luopumaan vanhasta roolistaan. ”Yrittäjän kasvusta löytyy paljon tieteellistä aineistoa, ja pystymme tunnistamaan eri vaiheissa tarvittavia taitoja”, vahvistaa Aalto yliopiston työelämäprofessori Sami Itani.
Ihmiseen on sisäänrakennettu halu tehdä enemmän ja paremmin, uskoo entinen huippu-urheilija, kokenut ammattijohtaja ja Aalto yliopiston työelämäprofessori Sami Itani. Tämä näkyy halukkuutena edistyä uralla, muuttaa toimialaa, tehdä vapaaehtoistatyötä – ja yrittää.
”Se on meidän genomissa. Mutta Suomen kaltaisessa yhteiskunnassa yrittäminen vaatii aika paksua nahkaa, sillä meillä yrittäjyyteen suhtaudutaan yhä ristiriitaisesti. Olemme toki alkaneet ajatella hieman myönteisemmin yrittäjyydestä, mutta emme voi verrata asenteita esimerkiksi Yhdysvaltoihin, jossa yrittäjämyönteisyys on aivan eri tasolla. Suomessa jo yrityksen perustaminen on hyvin raskasta byrokraattisesti”, Itani sanoo.
”Mutta muutosta on havaittavissa, ja hegemoninen keskustelu korostaa tällä hetkellä yksityisen elinkeinotoiminnan kasvun välttämättömyyttä.”
Yrittäjän kasvussa kolme tunnistettua vaihetta
Aalto yliopistossa kauppatieteiden maisteriopiskelijoita opettava Itani on huomannut myös sukupolvisen muutoksen. Harva kunnianhimoinen opiskelija tähtää enää hierarkisesti ylöspäin etenevälle uralle etabloituneeseen yhtiöön, sen sijaan moni haaveilee seuraavan Woltin tai Supercellin perustamisesta.
”Omasta toimialasta riippuen olisi kuitenkin edukasta, etenkin B2B-puolella, tuntea suurten asiakasyritystensä toimintaa” Itani muistuttaa.
Omaa yrittäjyyttä on myös mahdollista kehittää, niin onnistumisia kuin epäonnistumisia analysoimalla. Itsereflektion pitäisi kasvun näkökulmasta yltää substanssiosaamisen lisäksi myös oman yrittäjäroolin kehittämiseen. Moni tunnistaa ilmiön, jossa ihan kivasti käyntiin lähtenyt ja kasvanut, kannattavakin, liiketoiminta kohtaa ikään kuin orgaanisen kasvunsa huipun, johon se voi joko jämähtää, tai siirtyä seuraavaan, skaalautuvaan vaiheeseen.
”Tähän liittyy oleellisesti luopumista. Kun yritys on perustettu, ja se alkaa kasvaa, on yrittäjän pystyttävä delegoimaan operatiivista vastuuta. Tässä kohtaa yrittäjän täytyy siirtyä perustaja-yrittäjäidentiteetistä seuraavaan, kehittävään ja hallinnollisempaan rooliin.”
Itani kertoo eri tutkimuksista, joissa tuntuu yhdistyvän aina kolme kasvun vaihetta, hieman eri näkökulmista käsiteltynä. Yksi tapa esittää kasvun portaat on tekninen, manageriaalinen ja strateginen. Itse hän nostaa esiin erityisesti taitokokonaisuudet.
”Voimme tunnistaa kolme eri taitokokonaisuutta, jotka ovat yrittäjälle välttämättömiä liiketoiminnan kasvaessa; ensimmäisenä sosiaaliset taidot, joilla johdat ihmisiä ja motivoit organisaatiotasi. Toisena konseptuaalinen osaaminen, eli kyky ymmärtää syy-seuraussuhteita ja hallita suurempia kokonaisuuksia. Ja kolmantena poliittiset taidot, eli kykyä verkostoitua ja osallistua yhteiskunnalliseen toimintaan.”
Näiden yrittäjän taitokokonaisuuksien puute voi muodostua liiketoiminnan kasvun esteeksi. Mutta kun kasvun haasteista puhutaan, ei keskustelu yleensä pyöri yrittäjän taitojen ympärillä, vaan todennäköisemmin vaikeassa markkinassa tai kovassa kilpailussa. Itanin mukaan kilpailukin voi olla voimavara, josta yrittäjä voi ammentaa vetoapua.
”On tärkeää kunnioittaa kilpailijoita. Eihän yrittäjää itse asiassa olisi edes olemassa, ilman kilpailijoiden luomaan viitekehystä.”
Itani on yksi asiantuntijavieraista Aallonharjalla-tapahtumassa 17.9.2025, jolloin keskustellaan laajemmin yrittäjän omasta kasvusta kohti yritysjohtajuutta. Itanin lisäksi studioon saapuvat liikenneasemaketju Jari-Pekan perustaja, yrittäjä Jari-Pekka Koponen ja Aallon Groupin palvelujohtaja, lukuisia kasvuyrityksiä konsultoinut Johannes Vallivaara. Keskustelua fasilitoi Aallon Groupin toimitusjohtaja Tuija Keronen.

