”Pk-yrityksissä ei ole startup-yritysten kaltaista ulkoista kasvupainetta. Siksi omistajan ja johdon on tehtävä paljon enemmän töitä sen eteen, että strategia ja kasvu ylipäätään nousevat työlistalle. Se vaatii tietoista päätöstä, kun taas startupissa se on elinehto”, ajattelee start-up ja kasvuyhtiökentän vaikuttaja Josefiina Kotilainen.
Yrittäjä, oletko itse kasvun este?
”Kasvukykyyn vaikuttavat yrittäjän omat oppimisvalmiudet ja halu muuttaa rooliaan. Yrittäjästä tulee pullonkaula kasvulle, jos hän ei uskalla muuttaa rooliaan tekijästä täysipäiväiseksi johtajaksi tai kehittäjäksi”, kertoo Aallon Groupin palvelujohtaja Johannes Vallivaara
Yrittäjän oma kasvu heijastuu liiketoimintaan
”Monelle yrittäjälle se yksi suuri ja ratkaiseva kasvun paikka on, kun tulee hetki luopua ja antaa vastuuta työntekijöille”, toteaa Aallon Groupin toimitusjohtaja Tuija Keronen, joka on seurannut näköalapaikalta lukuisten asiakasyritysten kasvua pienistä keskisuuriksi, jopa satoja henkiä työllistäviksi organisaatioiksi.
Kun kiire ei näy viivan alla – näin tulosvalmentajapalvelu auttaa kääntämään suunnan
Monessa kasvavassa yrityksessä eletään samanlaista arkea: työtä riittää, kalenterit ovat täynnä, asiakkaita palvellaan ja heiltä saadaan vielä hyvää palautetta. Mutta vaikka kaikki näyttää ulospäin hyvältä, kertoo tilinpäätös toista. Siitä...
Taloushallinnon ymmärtäminen tarjoaa yrittäjälle työkalut liiketoiminnan suunnitelmalliseen kehittämiseen
Taloushallinnosta syntyvää tietoa voi hyödyntää monin tavoin organisaation johtamisessa. Kirjanpidon tuottamasta datasta saa tukea esimerkiksi erilaisiin päätöksiin ja myynnin kehittämiseen. Taloudellisen tilanteen syvällinen ymmärrys mahdollistaa...
7 asiaa, jotka jokaisen yrityksen kannattaa tarkistaa taloudestaan loppuvuodeksi
Syksyn tullen on hyvä hetki tarkastella yrityksen taloutta. Ollaanko oikealla linjalla kohti tavoitteita, joita alkuvuodesta on asetettu vai onko alkuvuosi tuonut yllätyksiä? Tässä kohtaa vuotta ei ole myöhäistä reagoida, jos korjausliikkeitä...
Varaudu kesälomakauteen ja varmista kassan riittävyys
Kesä on useimmiten tavalla tai toisella poikkeusaikaa, yrityksen toimialasta riippumatta. Varautuminen ennakoiden kannattaa, jottei kesäaika aiheuta turhaa painetta ja liian tiukkoja tilanteita esimerkiksi kassan riittävyyteen. Mitä aiemmin kauden...
Miksi jokaisen yrityksen kannattaa budjetoida ja ennakoida tulevaa?
Kun budjetointi ja talouden säännöllinen seuranta ovat rutiinia, on näkymä yrityksen talouskehitykseen selkeä. Liiketoimintaa viedään varmemmin kohti haluttua suuntaa, ja ennakoimalla voidaan tarvittaessa kääntää kurssia ajoissa. Budjetoinnin ei...
Talouden johtaminen osana yritysjohtamista
Talousjohtaminen on yksi yritystoiminnan peruspilareista – vaikka muuten edellytykset tuloksekkaalle liiketoiminnalle olisivat huippuluokkaa, huonosti johdettu talous tekee toiminnasta kannattamatonta. Toisaalta hyvä taloudenpito voi paikata...
Viikko- vai kuukausikohtainen kassavirtaennuste?
Kassavarat ovat yhtä elintärkeä asia liiketoiminnalle kuin suonissa virtaava veri meille ihmisille – mikäli vuotoja ei paikallista ja tyrehdytä, kuiviin vuotaminen on kohtalokasta. Miten kassavirtaa olisi järkevää pyrkiä ennustamaan ja millä...